Vancouver

Nyt on taas Kanadassa käyty ja Vancouverikin nähty toiseen kertaan. Sää oli tällä kertaa onneksi huomattavasti parempi kuin viimeksi. Pystyin jopa näkemään vuoret, jotka piti viimeksi vain kuvitella olemaan jossain pilvien ja sumun takana.

Reissu ajoittui juuri sopivaan aikaan. En itse ollut edes huomannut kuinka etäisyys normaaliarjesta tuli tarpeeseen, kunnes hostäiti yhtenä päivänä kysyi ihan ohimennen vähän huolestuneen kuuloisena että onko mulla kaikki hyvin. Siinä tilanteessa vastasin ihan siltä seisomalta että on toki ja vähän ihmettelin koko kysymystä. Myöhemmin asiaa kuitenkin miettiessäni tajusin etten ollut ollut viime päivinä aivan oma itseni ja jonkinlaista uupumusta oli ilmassa. Lähtöpäivänä olin todellakin valmis jättämään talon pariksi päiväksi ja nauttimaan erinlaisesta viikonlopusta.
Mandyn kanssa lähdettiin perjantaina molempien töiden loputtua, ennen klo 18 ajelemaan kohti pohjoista. Rajan ylityksessä ei ilmennyt mitään ongelmia. Tuli kyllä taas huomattua että tullimiehien kanssa ei kannata yrittää small talkia harrastaa.
Hieman yhdeksän jälkeen saavuttiin Surreyhin, hostisän tädin (J) ja hänen miehensä kotiin, jonne meidät oltiin ystävällisesti kutsuttu yöpymään reissumme ajaksi.
Aamupalapöydässä saimme vielä hyviä vinkkejä ja ohjeistuksia nähtävyyksistä ja kulkuyhteyksistä. Molempina päivinä päädyimme ottamaan Skytrainin, toisinsanoen metron keskustaan. 9 dollarin päivälipulla pystyimme kulkemaan koko päivän edullisesti ympäri kaupunkia metrolla ja bussilla sekä vesiteitse lautalla ja pienellä aquabussilla.

Ensimmäisenä otettiin lautta North Vancouveriin ja katseltiin downtownia siltä suunnalta. Napattiin lämpimät kahvit Starbucksista (oli ihan tosi kylmä tuuli!) ja mentiin lautalla takaisin rannan toiselle puolelle ja aloitettiin suunniteltujen nähtävyyksien kiertäminen. Ensimmäiseen päivään mahtui mm. Gastown, Granville island ja Vancouverin keskusta. Suunniteltiin että käydään ensin kattomassa muut paikat ja sitten vasta viimeisenä mennään kauan odotettuun Vancouver downtowniin. Jossain vaiheessa päivää jommalla kummalla meistä sitten välähti, luultavasti Mandylla, että mehän oltiin pyöritty downtownissa koko ajan kun oltiin etsitty reittejä muihin paikkoihin. Minä olin kulkenut surkean suuntavaistoni takia täysin Mandyn kartanluvun ja ohjeistuksen mukana, enkä siis itsekkään ollut tajunnut että oltiin keskustassa vaikka vastaan tulikin tuttuja paikkoja viime reissulta.

" We have to remember that we are not in Vancouver downtown yet. " En sitten tiiä että missä me luultiin olevamme. :D

Välillä piti tietenkin käydä syömässäkin.

Muutaman tunnin kävelemisen jälkeen mentiin aquabussilla Granville islandille. Siellä ei kuitenkaan jaksettu kovin kauaa kierrellä. Oltiin molemmat jo aika väsyneitä ja kylmäkin oli. Satuin muuten näkemään sen samaisen viulistin, josta aikaisemman Vanouverin reissun postauksessa mainitsin.
Siinä taisikin olla pääkohdat ensimmäisestä päivästä. Illansuussa suunnattiin alla näkyvälle Waterfrontin metroasemalle ja takaisin J:n kotiin. Tehtiin alustavaa ohjelmaa seuraavasta päivästä ja nukuttiin hyvät yöunet.

Sunnuntaipäivälle suunniteltuun ohjelmaan kuului Vancouver lookout, Stanley park ja Capilano suspension bridge + jäljelle jäänyt aika kulutettiin kaupungissa kierrellen.

Päivä oli ihan tosi kaunis. Edelleen kylmä mutta ei tuullut juuri lainkaan ja välillä aurinkokin pääsi paistamaan pilvien takaa kirkkaasti.

Ensimmäisenä oli tarkoitus mennä tekemään kierros Stanley parkissa mutta ei millään löydetty bussia numero 19. Mentiinkin sitten katsomaan kaupunkia yläilmoista, Vancouver lookoutissa. Sieltä kuvat myöhemmin tässä postauksessa päivä-ja iltavalaistuksessa. Ystävällinen, täydellistä brittiaksenttia puhuva nainen neuvoi meidät oikealle bussille ja otettiin vihdoinkin suunta kohti puistoa.

Reippaan puistossa kävelemisen jälkeen otettiin bussi Capilano suspension bridgelle. Ylitettiin riippusilta ja käveltiin tovin aikaa metsässä.

Sillalta palattiin downtowniin, käytiin syömässä ja mentiin toistamiseen lookoutille katsomaan kaupunkia yövalaistuksessa.

Lookoutin jälkeen Mandy halusi käydä vielä pikaisesti mäkkärissä ja sinne kävellessämme ohitettiin taas kerran yksi niistä valitettavan monista Vancouverin kodittomista, jotka valmistautuivat nukkumaan yönsä kylmässä ja nälissään taivasalla. Päätin sitten ostaa tälle huuliharppua soittavalle papalle Big mac aterian. Kyllä miehellä ilme kirkastui kun sai ruoan käteensä. Kiitokset ja iloiset huudahdukset kuuluivat vielä hetken aikaa senkin jälkeen kun olimme hänet jo ohittaneet: "God loves you girl!" Big mac ateria oli ehdottomasti minun koko reissun paras ostos. ;)

Siinä se kaksi päivää sitten vierähtikin. Palatessa meidät käskettiin rajalla sisälle mutta päästiin ilman suurempia ongelmia jatkamaan kuitenkin matkaa.

Maanantaina jatkui normaali työtahti. Nuorimmaisen ollessa koulussa harrastin liikuntaa niin paljon kuin ehdin. Vancouverin ravintoloiden jälkeen oli enemmän tai vähemmän turvonnut olo. Joka tapauksessa viikonloppu oli mahtava ja kaivattua vaihtelua arkeen. Uusi työviikko oli kiva aloittaa uudella energialla.

Vierailulla ollut Tanja lähti keksiviikkona takaisin Saksaan. Luultavasti ei nähdä enää ennen minun kotiin lähtöä, mikä on kyllä harmi. Meistä ehti tulla jo hyvät kaverit ja vietetettiin paljon kivoja juttutuokioita yhdessä. Onneksi Tanjalla on suunnitelmissa tulla joskus lappiin katsomaan revontulia. Toivoa siis on ettei tämä jäänyt viimeiseksi tapaamiseksi. Totta on kuitenkin myös se että nyt kun täällä ei ole kukaan toinen seuraamassa minun omaa työskentelyä, on lasten kanssa oleminen taas rennompaa.

Yksi tämän viikon kohokohdista oli nuoremman pojan pianotunti. Lähes joka kerta soittamisen aloittaminen on pientä taistelua kunnes äiti käskyttää lapset tulemaan paikalle. Opeteltiin pojan kanssa uusi kappale, jossa hän soittaa hyvin yksinkertaista melodiaa muutamalla nuotilla ja minä sitten samaan aikaan vähän vaikeampaa molemmilla käsillä. Poika innostui niin ettei olisi malttanut edes lopettaa ja puoli tuntia meni kuin hujauksessa!
Tähän viikkoon mahtui myös tavallista enemmän nuorimmaiselta saatuja halauksia ja rakkaudentunnustuksia. Niitä hetkiä ja sanoja tulee kyllä ikävä:')

Semmosen asian mie olen oivaltanu että tapahtu päivän aikana sitten mitä tahansa ja teinpä mie sitten pieniä tai isoja virheitä, vaikka mie olisin kuinka pettyny itteeni ja tuntuis että ei olis fiilistä ollenkaan, niin mistään päivästä ei voi tulla muutako hyvä, kun mie luotan Taivaan isän jokapäiväiseen läsnäoloon ja siihen että Hän on minun kanssa jakamassa kaikki, niin ilon, surun, pettymyksen, onnistumisen, väsymyksen, ikävän kuin pelonkin hetket. Minusta on niiiin kiva tehä tätä matkaa Iskän kanssa. :)

P.S. Muistakaahan klikkailla kuvat isommiksi.