Joulusta uuteen vuoteen

Niin se joulu ja lomakin tuli ja kohta on taas paluu arkeen. Nytpä kerron teille mitä kaikkea on tullut loman aikana tehtyä ja millainen kokemus se paljon puhuttu amerikkalainen joulu oli.

Lapsilla oli siis joulunpyhiä edeltävä viikko vapaata ja työskentelin muutaman tunnin päivässä. Enimmäkseen vietin aikaa nuorimmaisen kanssa kotona ja nukutin hänet päiväunille sillä aikaa kun isommat sisarukset olivat vanhempien tai vierailulla olevien sukulaisten kanssa liikenteessä. Ulkoiltiin myös paljon ja harjoiteltiin jokaisen kanssa jouluna vieraille esitettäviä musiikkiesityksiä. Leppoisa viimeinen työviikko tälle vuodelle.

 

Kuten kuvista näkyy, lumesta ei ole vielä tietoakaan, mutta kylmä on jo.

Yhtenä iltana ajettiin Bellevuen kaupunkiin kuvaamoon ottamaan nuorimmaisen kuvat joulupukin kanssa. Tyttö ei meinannut autossa paikallaan pysyä kun oli niin innoissaan, mutta kun oli aika istua pukin polvelle, oli itkussa pitelemistä. Kaiken maailman konsteja kokeiltiin ja lopulta saatiin ihan onnistuneet kuvat.

Illemmalla mentiin myös katsomaan mahtavaa jouluvalopuutarhaa. Käveltiin suht koht pitkä matka ja joka puolella oli erilaisia valoasetelmia. Vesiputouksia, kukkia, eläimiä jne.

Alla oleva kuva on samaisesta "puutarhasta". Perheen vanhin tyttö oli ottamassa minusta kuvaa ja yhtäkkiä tämä random tyyppi ohikulkijoista hyppäsi viereen ja räps!

 "I'm sorry, I just wanted to be part of your life."

Ah, kuinka romanttista! Mutta se siitä sitten. Kuva jäi muistoksi. :D

Jouluaattona käytiin koko porukalla ( hostäidin kolme siskoa perheineen + isovanhemmat) kirkossa. Olihan se hieman erilaista, kun on tottunut perinteiseen jouluhartauteen jääkylmässä Tervolan isossa kirkossa. Ja sitä  tunnelmaa kyllä jäin kaipaamaan. Kahdella vanhimmalla lapsella oli tehtävänä lukea päivän tekstit seurakunnan edessä ja hoitivat homman hienosti. Koko tilaisuus oli suunniteltu lasten ehdoilla ja meillä vähän varttuneemmilla oli hauskaa penkeissä lasten vetäessä showta.
Itse menin vielä keskiyöllä "Candlelight"-hartauteen ja soitin siellä viulua ja lauloin kuorossa.

Seuraavana aamuna, joulupäivänä, oli herätys hieman seitsemän jälkeen, joten paljon ei tullut nukuttua. Lapset oli onnesta soikeana ja malttamattomina odottivat lahjojen aukaisemista. Pukki oli tuonut takan reunalle jokaiselle paketin ja syönyt lähtiessään siihen jätetyt pähkinävoikeksit ja maidon.;)
Lapset leikkivät uusilla lahjoillaan ja sillä välin aikuiset söivät aamupalaa.
Lahjojen avaamista oli aamusta iltaan, sitä mukaan kun tuli lisää sukulaisia ja lahjoja.  Itse olin täysin yllättänyt siitä lahjamäärästä minkä sain. Ei ollut ainakaan ulkopuolinen olo, vaan kaikki kohtelivat ja lahjoivat kuin ketä tahansa perheenjäsentä. Oli mukavaa tutustua perheen sukulaisiin ja kaikkien kanssa löytyi jotain juteltavaa tai tekemistä. Mieleen jäi erityisesti rattoisat korttipelit isovanhempien kanssa.
Jouluruokana oli kiitospäivän tapaan kalkkunaa lisukkeineen, joista en osaa suomeksi erotella kuin perunan, puolukkahyytelön ja kastikkeen. Tällä kertaa maistui onneksi paremmin kuin kiitospäivänä.

Illalla pidettiin vielä piparkakkutalon koristelu-kilpailu. R:n kanssa kanssa loimme mahtavan luomuksen, verrattuna miesväen tuhertamiin taloihin. Mutta tottakai tilanne julistettiin tasapeliksi, reiluuden nimissä, haha.

Vaikka tänä jouluna oli tuttu joulutunnelma monestakin syystä hukassa, jäi ensimmäisestä amerikkalaisesta joulusta hostperheen parissa kuitenkin tosi hyvä mieli ja mukavat muistot.

Joulupäivän iltana sainkin taas toveriksi jo täällä ollessa tutuksi tulleen flunssan, mutta en antanut sen häiritä vaan lähdettiin keskiviikkoaamuna hostisän eli M:n ja R:n eli vanhimman tytön kanssa ajelemaan kohti Kanadaa.
Parin päivän mittaisella reissulla tavattiin hostisän sukulaisia ja kierreltiin hieman Vancouverin keskustassa ja luonnonpuistossa. M:n serkulla on norjalainen puoliso, joka on myös tehnyt töitä Suomessa ja hänen kanssaan tuli juteltua pitkät pätkät kaikesta mahdollisesta. Ruotsin kielelläkin yritettiin kommunikoida mutta kauhukseni huomasin ettei siitä tullut enää mitään. Ihmekös tuo kun suomen kielen sanatkin alkaa jo unohtua, niin eikös sitten ruotsinkin. Noh, onneksi on tämä ihana englanti.
Yövyttiin M:n tädin luona ja aamulla suunnattiin kohti Vancouveria. Tuona samaisena yönä ensimmäinen meidän sisaruksista, veli, meni Suomessa naimisiin! Ja minä olin maailman toisella puolella Kanadassa.. Niin surullista kuin se onkin, olen päässyt siitä jo yli. Aina ei voi kaikkea saada. Ainakin tulen muistamaan päivämäärän, jolloin olin ensimmäistä kertaa Kanadassa!

Tosiaan, Vancouveriin mentiin ja ilma oli mitä surkein nähtävyyksien katseluun. Harmaata, sateista ja kylmää. Kahdesti piti sukat vaihtaa kun kengät kastui sateessa kävelemisestä. Hauskaa meillä kuitenkin oli. Seuraavaksi päiväksi, jolloin oltiin jo kotimatkalla, luvattiin auringonpaistetta. Niinpä tietenkin.

Postikorteista voitte nähdä (niinkuin minäkin), kuinka kaunis paikka Vancouver oikeasti on:

Katsastettiin myös Granville islandin public market, eli tällainen torin tapainen paikka

ja istuttiin juomaan kuumat kaakaot ja kahvit. Iloksemme samaan tilaan tuli uskomattoman taitava alttoviulisti herra soittamaan sulosäveliään. Ai että, harmi että sillä oli sormus sormessa, haha! Yhteiskuvaan kuitenkin päästiin viulistit viulistin kanssa ja sain ilmaiseksi levyn nimikirjoituksen kera. Eihän sitä tiedä, jos hän vielä joskus on kuuluisuus. M:lle tämä Thomas vielä sanoi myöhemmin että jos haluan joskus tehdä dueton yhdessä niin ottaa vaikka facebookissa yhteyttä. Hmm, enpä taida kuitenkaan.

Eilen kävin viettämässä kahden vanhimman lapsen kanssa laatuaikaa elokuvissa. Käytiin katsomassa War horse, mikä oli kyllä ihan katsomien arvoinen. Suosittelen.

Tänään vuoden viimeisenä päivänä tein rohkean tempun. Starttasin mini cooperin aamulla viiden jälkeen ja lähdin yksin ajelemaan kohti tuntematonta. Kahden ja puolen tunnin ajomatkan päässä pohjoisessa on paikka, jossa voi näihin aikoihin nähdä paljon kotkia ja hostvanhemmat vihjasivat että jos haluaisin lähteä katsomaan. Alunperin koko porukka oli lähdössä mutta lopulta olikin minun päätettävissä halusinko lähteä yksin vai en. Pitkän aikaa olen ollut aika pelokas ajamisen suhteen mutta nyt kun ostin uuden järjestelmäkamerankin niin innostuin ajatuksesta ja mahdollisuudesta saada hyviä otoksia ja harjoitusta. Oli myös sopivan jännittävää lähteä yksin ajelemaan ja katsoa miten käy. Ensimmäinen kerran jouduin myös tankkaamaan auton täällä ollessa. Eihän siihen tarvittukaan kuin kaksi miestä neuvomaan. Minun kaltaiseltani blondiltahan ei voi kyllä muuta odottaakaan. Noh, tankki tuli täyteen ja vielä oikeaa nestettäkin ja matka saattoi alkaa. Menomatkalla ohitin Seattlen kaupungin, joka oli aika uskomattoman kaunis näky pimeänä aamuna valoineen. Tähän mennessä en ole tuonne asti edes uskaltanut autolla lähteä, joten nyt on sekin tavoite saavutettu. Kun valtatieosuus oli suoritettu saatoin jatkaa matkaa hiljaisilla maaseudun pikkuteillä. Aurinko oli nousemassa ja vähän väliä piti pysähtyä ja hypätä autosta ottamaan kuvia.

                                                                            

Kaunista, eikö? Hyvä etten ajanut ulos tieltä kun maisemat ympärillä oli niin upeita, etten olisi malttaut pitää katsetta tiessä.

Lopulta saavuin paikkaan, jonne ihmiset kerääntyvät tiirailemaan kotkia. Valitettavasti näin vain muutaman kotkan, vaikka yleensä niitä kuulemma voi nähdä tuolla kohdalla kerralla jopa parisensataa. Muiden paikalla olleiden mukaan kotkia on muutenkin näkynyt nyt vähemmän kuin ennen. Muutaman kuvan sain kuitenkin napattua.

Kahdeksan tuntia vierähti kauniin luonnon keskellä ja oli kyllä kaiken ajamisen arvoista. Paluumatkalla harjoittelin vielä huvikseni kaistojen vaihtoja leveällä kuuden kaistan moottoritiellä. Ajaminen vilkkaan liikenteen seassa tuntuu taas himpun verran helpommalta. Tämän päiväinen reissu oli hieno päätös tälle vuodelle. Huomenna, ensi vuonna, olen taas muutamaa uutta kokemusta rikkaampi.

Äsken syötiin herkullinen pihvi-illallinen uudenvuoden kunniaksi. Ilotulitteista ei ole ollut mitää puhetta. Taitavat jäädä tänä vuonna ampumatta. Vaihtuuhan se vuosi ilman niitäkin. Mielenkiinnolla jään katselemaan ja odottamaan mitä kaikkea Isä on ensi vuodelle minun elämään suunnitellut.

Otetaan tuleva vuosi kiitollisena vastaan sellaisena kuin se meille annetaan. Hyvää uutta vuotta 2012!