Terveisiä Yhdysvalloista!

Noniin ystävät rakkaat! Vihdoinkin netti toimii läppärissä ja voin kertoa tarkemmin koko tähän astisesta matkastani rapakon toisella puolella. Elikkä siis, vähän reilu viikko sitten saavuin Yhdysvaltoihin. Matka oli piiitkä mutta kaikki lennot meni hyvin ja päästiin muiden au pairien kanssa perille St. Johnin Yliopiston kampukselle New Yorkin Oakdaleen. Training schoolissa meitä au paireja oli muistaakseni n. 280 ympäri maailmaa. Kouluun tultiin maanantaina ja isäntäperheisiin lähdettiin perjantaina. Kouluviikon aikana meille opetettiin monenlaisia hyödyllisiä asioita lasten kanssa työskentelystä. Koko viikon kohokohta oli tietenkin New York City Tour! Sitä päivää en kyllä tule unohtamaan. Oma kamerahan tosiaan katosi tuona päivänä, joten kuvia ei ainakaan vielä ole tulossa, mutta ehkä myöhemmin, jos ja kun olen saanut niitä parilta muulta au pairilta. New Yorkin kaupungin vilinän keskellä kulkeminen ja kaikkien tunnettujen paikkojen näkeminen tuntui ihan epätodelliselta! Kaikista ihmeellisimmältä tuntui nähdä Syyskuun 9. päivän tapahtumien rauniot. Toisesta tornista ei ollut jäljellä mitään, pelkkä monttu vain. Toista tornia kunnostettiin. Kaiken sen mitä on silloin pikkutyttönä nähny uutisista ja myöhemmin dokumenteista ja elokuvasta, näkikin nyt ihan paikanpäältä..
Training School kokonaisuudessaan oli yllättävän positiivinen kokemus ja antoi hyvän pohjan englannin kielellä kommunikoimiseen.

Perjantaina tosiaan lähdettiin aamupäivällä kohti omia isäntäperheitä. Meidät Washingtonin osavaltioon menevät au pairit jätettiin John F. Kennedyn lentokentälle, josta oli tarkoitus lähteä vähän ennen neljää lento Seattleen. Kuinka ollakkaan, usan itärannikolla oli juuri tuolloin ukkosmyrskyjä, eikä päästykään lähtemään niin kuin oli suunniteltu. Odotettiin lentokoneessa vaaditut kolme tuntia ennenkuin annettiin lupa kääntyä takaisin portille. Lentokentällä odotettiin sitten vielä toiset kolme tuntia ja katsottiin kun lähtöaika taululla vaihtui koko ajan. Lopulta meidät päästettiin takaisin koneeseen ja luultiin että päästäisiin heti lähtemään mutta jouduttiin vielä odottamaan n. 2 tuntia ja jonottamaan parinkymmenen muun lentokoneen kanssa kiitoradalle pääsyä. Noh, lopulta kuitenkin päästiin aplodien kera nousemaan ilmaan ja kaikki turhautuminen unohtui hetkeksi kun ikkunasta näkyi New Yorkin kaupunki yövalaistuksessa. Voiko niin paljon valoja olla edes olemassa?? Oli kyllä niiiin näkemisen arvoinen! Kiitos ukkosmyrskyjen.

Seuraavana aamuna nukuinkin sitten pitkään ja hostisän kanssa vietettiin päivä Seattlen kaupunkiin tutustuessa. Päivä oli mitä parhain. Lämmin tuuli, auringonpaiste ja reilu 20 astetta lämmintä. Kierreltiin ympäri kaupunkia, syötiin kalaruokaa ja syötettiin lokkejakin. Kesyjä olentoja kuten kuvasta näkyy. Tuossa ruokapaikassa on kuulemmma ihan tapana ostaa ylimääräistä ruokaa ihan vain sitä varten että lapset saa ruokkia lokkeja. Vuokrattiin myöhemmin myös purjevene tunnin ajaksi ja käytiin purjehtimassa, oli kivaa!
Illemmalla lähdettiin ajamaan lautalle, mutta koska Seattlessa oli sattumoisin samaan aikaan kotijoukkueen jalkapallopeli, marihuanafestivaalit (huumeet on täällä jokseenkin laillisia ja niitä käytetään yleisesti särkylääkkeinä. Poliisitkin on kuulemma mielummin tekemisissä huumeidenkäyttäjien kuin alkoholistien kanssa, koska huumeiden vaikutuksen alaisena olevat ihmiset käyttäytyvät miellyttävämmin kun känniläiset) ja jokin mielenosoitus, kului lautalle pääsemiseen aikaa tavallisen 7 minuutin sijaan yli tunti. Missattiin ensimmäinen lautta mutta ehdittiin seuraavaan ja käytiin hakemassa perheen nuorimmainen isovanhempien luota hoidosta.

Kelluvia taloja:

 Näitä pienkoneita lensi pään päällä koko ajan ja joskus ne kuulemma laskeutuu pelottavan lähelle tai menevät ohi aivan pään yläpuolelta.

Seuraavana päivänä koko muu porukka tuli lomamatkalta kotiin ja pääsin tutustumaan muihinkin lapsiin. Kaikilla riittää virtaa vaikka muille jakaa ja hiljaisia hetkiä on harvoin. Onneksi mulla on talon kellarikerros lähes kokonaan omassa käytössä ja sinne on hyvä aina välillä vetäytyä omaan rauhaan. Hostperhe on ottanut minut yhdeksi perheenjäsenekseen ja kaikki on sujunut hyvin. Tämän ensimmäisen viikon aikana olen vain ollut mukana perheen arjessa ja seurannut millaisia lapset on ja minkälaisia sääntöjä ja tapoja perheen elämään kuuluu. Ensi viikolla joudun/pääsen tositoimiin kun perheen äidilläkin alkaa työt ja vietän yksin päivät neljän lapsen kanssa kotona ennenkuin kolmella vanhimallakin alkaa koulu.

Tämän päivän olen enimmäkseen viettänyt opiskellen ajokortin kirjalliseen kokeeseen. Huomenna olisi tarkoitus jatkaa ja perjantaina pitäisi jo yrittää läpäistä koe. Täällä on joitain omia sääntöjä liikenteessä ja liikennesanasto englanniksi ei ole tullut kovin tutuksi, joten saa nähdä miten käy. Tänään käytiin myös vierailulla lasten koulussa. Kaikilla oli reput täynnä tavaraa, mitkä piti viedä koululle ja järjestää omiin laatikoihin. Ovat sitten siellä valmiina odottamassa kun koulut ensi viikon torstaina alkavat taas.

Elämä täällä on mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Koti-ikäväkin on pysynyt jokseenkin kurissa. On hyviä ja huonoja hetkiä mutta positiivisella asenteella on pystynyt vaikuttamaan paljon siihen millaisia päivät ovat. Ne hetket kun lapsi tarttuu kädestä kiinni tai käpertyy kainaloon saa aina hymyn kasvoille. Hostäidin positiivinen paulautekin on auttanut sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Näillä eväillä taas kohti seuraavaa paivää ja uusia haasteita. Nyt nukkumaan.